Koirien ystäville suunnatun verkkopalvelun ulkoasun suunnittelu ja ohjelmointityöt

Etsimme henkilöä, joka on kiinnostunut verkkopalvelujen käyttöliittymäsuunnittelusta.

Asiakkaallamme on verkkopalvelu, jonka käyttöliittymää ja ulkoasua tulisi kehittää käytettävämmäksi visuaalisuudeltaan houkuttelevammaksi. Työssä tarvitaan siis graafista suunnittelukykä mutta myös hieman ohjelmoinnin taitoja, koska toivomme, että osa käyttöliittymän ohjelmoinnista onnistuisi myös.

Sisällöltään työ on monipuolinen ja siihen soveltuu moni eri henkilö, koska osaamisalueita voi hyödyntää laajasti. Asiakkaamme palvelu liittyy koirien omistajien arkeen, joten eläinrakkaat ihmiset voivat tästä löytää kiinnostavan aihealueen.

Työn aikana toimit yhdessä muiden kehitystiimiläisten kanssa, jotka pystyvät auttamaan sinua työssäsi eteenpäin.

Kenelle aihe sopii

Uskomme aiheen sopivan, jos olet kiinnostunut seuraavista aiheista:

Työn laajuus ja osaamispohja

Arvostamme oma-aloitteisuutta sekä kiinnostusta uusien osaamisalueiden oppimiseen, joten siksi emme velvoita, että sinulla olisi osaamista kaikista osa-alueista. Jos tunnistat itsessäni pienen web-designerin

Työn laajuus on sovittavissa opintokokonaisuutesi mukaan. Aihealuetta pystymme supistamaan ja laajentamaan eri tarpeiden mukaan. Älä pelästy siis aiheen laajuutta heti.

Haemme mukaan tällä hetkellä yhtä henkilöä.

Yhteydenotot

Turo Nylund
puh. +358 50 3292 224
email. sovelluskontti@sovelluskontti.com